Lauran Blogi

Kissatappelemassa Parom Campsin matkassa 1/2

Viikko sitten tiistaina starttasi pitkä mutta mahtava matka Helsingistä kohti Leviä ja Catfightia. En tuntenut aikasemmin ketään lähtijöistä…

Rinnegallup suoraan Tahkolta!

Lupasin sen maanantaille. Jotta kuitenkaan vuoden journalistinen teko -palkintoa ei olisi tarvinnut pohtia uudelleen, päätin antaa muillekin mahdollisuuden ja julkaista gallupin vasta tänään.

Se ken myrskyä pelkää…

Harjoittelijamme aamu valkeni Tahkovuoren hiihtokeskuksessa synkkänä. Säätiedotukset varoittivat kovista tuulista jotka jo jossain päin Savoa olivat päässeet katkomaan ihmisiltä sähköjä.

Pää -asiaa!

Ikävä kyllä flunssa pääsi kaatamaan Lauran sängyn pohjalle ja siitä syystä viime torstain blogi jäi välistä, pahoittelut siitä.Nyt kuitenkin ollaan taas terveitä ja päästy takaisin sorvin ääreen sitäkin suuremmalla vimmalla.

Kenen housuissa lasket?

Keväthanget on kauneimmillaan ja matka kohti Vuokattia ja Youngster tourin ensimmäistä etappia huomenna edessä. Pakkailu sai Lauran pohtimaan rakkaan lajimme materiaa ihannoivaa kulttuuria.

Kunnon kuosien metsästys!

Tälläkertaa Laura iskee tutkivan teknologiansa kerrospukeutumisen ihmeelliseen maailmaan. Miksi ihmeessä alusasujen pitää olla aina niin rumia, vai pitääkö?

“Tulinko mä just alas?”

Tällä viikolla on harjoittelijamme Laura saanut tuta lumilaudan huoltamisen laiminlyönnistä, sekä tuntumaa siihen, kun tekee töitä niin innoissaan että tietää laskeneensa, tuntee laskeneensa muttei väsymykseltään muista laskeneensa.

Lauran Slammer -harjoittelublogi

Sanonta kuuluu, kaiken takana on nainen. Tai ainakin pitäisi olla. Siksipä on Slammer ottanut miesvoittoiseen tiimiinsä kahden kuukauden ajaksi Lauran kiintiö naiseksi.