Kuka voittikaan lumilaudan?

Slammerin sivut ovat 16 päivää vanhat. Nostalginen kyynel poskellani muistelen päivää kun sivusto avattiin, olin niin hauras ja pelokas! Nyt olen vahvempi, vanhempi ja edelleen innoissani.

Miten edellinen liittyy tähän uutiseen? Periaatteessa ei mitenkään. 16 päivää sitten laitettiin myös slammerin facebook kilpailu pystyyn, johon osallistuminen oli naurettavan helppoa.

Ensimmäisen kilpailumme voittajaksi siunaantui porvoolainen nuoruudenlupaus Janna Öberg. Todellisuudessa ensimmäinen arpa mikä hatusta nousi oli Jaakko Ruha, mutta ajateltiin että lauta menisi oikeampaan osoitteeseen seuraavalle arvalle.

Janna kävi torstaina toimistolla noutamassa laudan, ja vähän jutustelemassa äärettömän hektisessä ympäristössä.

Nimi, ikä ja asuinpaikka?
Janna Öberg, 19 ja Porvoo.

Kauanko oot laskenut?
Noin 9 vuotta. Laskettelemaan oon lähtenyt vielä nuorempana. Sukset tanakasti pultattu jalkoihin Kokonniemessä.

Missä lasket pääasiallisesti?
Talmassa lähinnä. Viimekaudesta tosin meni pari kuukautta Rukan tuntureita tutkiessa.

Mitä suunnitelmia sulla on ensikaudeksi?
Oon lähdössä Sveitsiin töihin ja laskemaan 5 kuukaudeksi, tavoitteena päästä pöllyttämään mahollisimman paljon putikkaa.

Mitä kautta päädyit liittymään Slammerin facebook “kerhoon”?
Tuolta lumitykin kautta sinne päädyin.

Tilaatko Slammeria?
Krhm.. No oon tilannut… (hävytön mainos: Asian voi korjata tilaamalla Slammerin! toim.huom.)

Eli ei me olla vihaisia jos ette tilaa lehteä (vain surullisia, uskomme menettäneitä ja kohta vielä enemmän matti kukkarossa), vaan voit voittaa muillakin keinoilla! Toki hartaasti haaveilemme että kaikki tilattaisiin sitä lehteä. Esim. tästä jos klikkaa niin voi tilata lehden… Hyvän mainostuksen rajakin menee jossainvaiheessa rikki joten loppukirjoituksen aikana en enää tarjoa lehden tilausta. Hah! (Mutta ei se kyllä tilaamalla paljoa maksa per. lehti toim. huom.)

Slammer toivottaa hyvää Sveitsin retkeä Jannalle, vähän pidempi lauta on ihan paikallaan sielläpäin!

Tästä kilpailusta on hyvä nostaa esiin muutama fakta:
a) Slammerilla on toimisto b) facebook tuo onnen c) kilpailuilla on palkinnot ja d) voittajat!

Tästä skabasta jäi kaikille niin poskettoman hyvä fiilis että nyt viimeistään kannattaa puskea ittensä tuonne facebookkiin. Seuraava kilpailu on paaljon lähempänä kuin edes itse luulenkaan!

Kilpailun ideoita otetaan vastaan, hemmetti ehkä jopa parhaasta kilpailuideasta voitais antaa palkinto! Eli nyt kommentoimaankommentoimaan…

Kommentit

kommenttia

Powered by Facebook Comments

Aiheeseen liittyen:
  1. Slammerin suuri lumilautailu-valokuvauskilpailu
  2. Slammer X Ovi
  3. Kuvaajaprofiili: Antti Kangas
TÄGIT: , , , ,